torstai 26. marraskuuta 2015

Viimeiset syyskuvat

Uskokaa tai älkää, syyskuvia nämä ovat. Ei tosin samanlaisia kun aiempina vuosina. Tänä syksynä emme saaneet oransseja kuvia juuri ollenkaan, ainoastaan viime postauksen kuvat. Oli niin sateista koko ajan että tippuneet lehdet olivat aivan ruskeita ja mätiä, yäk! Ehdimme kuitenkin ennen lumen tuloa (joka tosin jo suli...) ottamaan muutamat kuvat.

Viimeisestä kuvasta näettekin kuinka herran turkki on saavuttanut jo aika hyvän pituuden. Vielä saa antaa kasvaa sillä tahdon edes kerran nähdä miltä tämä kaveri näyttää täysimittaisella havannan turkilla. :)

maanantai 9. marraskuuta 2015

Syksy, vuodenajoista kaunein


Nämä kuvat on jo muutaman viikon takaa. Toisin kuin kuvissa, nyt ulkona on kosteaa, pimeää ja tuulista koko ajan. Voitte vain kuvitella miten hauskaa Toten kanssa on tällaisilla keleillä ulkoiluttaa.
Jokainen risu ja roska tarraa Toten kosteaan turkkiin tiukasti ja tassut imevät märkää kuin mitkäkin pesusienet. Kurahaalari on täten päässyt kovaan käyttöön. Vaikka ulkona on tosi kurja sää niin se ei estä meitä ulkoilemasta normaaliin tapaamme!

Pesin Toten äsken, föönasin, harjasin ja avasin kostean aiheuttamia hirvittäviä takkuja kaksi tuntia.
Meille tämä tällainen jatkuva turkinhoito on ihan rutiini hommaa vaikkakin välillä hyvin rasittavaa.
Pesen Toten kerran viikossa, joskus on pidempiä välejä jos turkki vain pysyy hyvänä. Harjaan koiran joka päivä välttääksemme inhottavien takkujen kehittymisen. Välillä tekisi mieli ajella koko koira vaan raa'asti ihan lyhyeen turkkiin mutta onhan tämä herra nyt aivan mahdottoman hurmaava luonnollisessa havannan turkissansa. Tässä turkissa on vielä kasvattamisen varaa mutta kyllä se sieltä  puskee pituutta pikkuhiljaa. :)


Millaisia turkinhoito rutiineja teillä on käytössä? 

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tassunjälkiä: Hauvavauvan oma kirja


Saimme hurttahuoneen kautta arthouselta tassunjälkiä: hauvavauvan oman kirjan. Kirjan idea on sama kuin ihan ihmisvauvojen omissa kirjoissa, kirjoitellaan muistoksi ylös erinäisiä asioita lapsuudesta. Tässä tapauksessa pentu ajasta. Tämä kirja on aivan ihana. En ollut edes ajatellut että tällainen kirja voisi olla olemassa, ihan mahtava idea!
Kirja on ihanilla kuvilla kuvitettu kokonaisuus täynnä kaikenlaisia muistiinpano kohtia.
Kirjassa on omat sivut koiran kehitykselle, harrastuksille, vanhuusvuosille ja vaikka mille! Kirjan täyttö ei siis suinkaan lopu pennun kasvettua aikuiseksi.

Totte on "jo" kuusi vuotias jonka takia ajattelin että säästelen tätä kirjaa seuraavaa koiraa varten että saisin täyttää kirjan alusta loppuun. Mikä seuraava koira? Puhutaan siitä sitten myöhemmin. :)

tiistai 3. marraskuuta 2015

Long time no see



"Tänään on sunnuntai, huomenna maanantaina mulla alkaa työt. Mahtavaa päästä vihdoin töihin parin kuukauden odottelun jälkeen. Saa jonkinlaisen rytmin tekemisiin jne. Töiden alku tuskin vaikuttaa kuitenkaan blogiin".  Kirjoitin äskeisen lainauksen 30. elokuuta. Tuosta päivästä tähän päivään mennessä olen kirjoittanut tänne blogiin yhden ainoan kerran.
Kuten huomata saattaa, niin työt tosiaan tuli blogin tielle. Tai ei oikeastaan työt vaan oma väsymys ja ajan puute. Ollaan kyllä Toten kanssa hääräilty vaikka ja mitä mutta siitä en ole tänne mitään kirjoitellut.

Nyt mulla on töitä enää kuukauden verran. Päätin ryhdistäytyä. Haluan että aika riittää työlle ja blogille yhtä aikaa. Meillä on jäänyt rästiin muutama postaus jotka aion nyt pian julkaista teille. On myös muutama uusikin postaus aihe joista en ole edes luonnoksia vielä tehnyt.
Kuviakin on kertynyt ihan mukavasti. Eiköhän tämä tästä! Nyt kello on 22:04 ja painutaan Toten kanssa pehkuihin. Huomenna aletaan hommiin tämän blogin kanssa!