Näytetään tekstit, joissa on tunniste hieronta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hieronta. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. joulukuuta 2015

Koirahieronta kokemuksesta

Käytiin siis eilen (16.12) koirahieronnassa. Kokemus oli todella positiivinen vaikka jännitinkin ihan kauheasti etukäteen. Ulkoilutin Tottea ennen hierontaan menoa jonkin aikaa ja sitten mentiin! Totte jännitti hierontaa vähä turhankin paljon. Tilanne oli vähintäänkinn outo koiran mielestä.


Aluksi hieman tutustuttiin hierojaan. Totte vierasti hierojaa aika paljon. Kait se vaistosi että pian sille tullaan tekemään jotain. Hieroja pisti Toten patjalle kyljelleen ja aloitti rauhallisilla silityksillä että koira rentoutuisi. Totte oli selvästi ottanut asenteen "en varmasti rentoudu!". Totte antoi kyllä hieroa ja piti paikat suht rentona mutta kaveri läähätti todella kovaa ja sydänkin hakkasi aluksi kovasti.
Tilanne oli aluksi tosi outo ja epämiellyttävä koiran mielestä. Meni ehkä 20 minuuttia ja Totte rupesi jo tajuamaan että eihän tässä olekkaan mitään pahaa ja läähättäminenkin rauhottui. Hieroja sai tehdä hoitonsa loppuun ja koira otti rennosti.

Totella oli lavat jonkinverran jumissa mutta ei mitään sen kummempaa. Hierojan kanssa keskusteltiin hieman siitäkin että voisimme kokeilla Doboa. Olin kuullut tästä harrastuksesta aiemminkin mutta en ollut vain lainkaan kiinnostunut. Hierojan puheet lajista kuitenkin sai minut innostumaan. Ole ihan innoissani jo täällä että koska tilaisin meille oman pallon, haha :D


Hieronta kesti 45min ja olen kyllä ihan otettu, vaikka koira stressasi aluksi, niin eihän se hierojan vika ole. Meidän Totte nyt vaan on joissain tilanteissa hieman varautuneempi. Sovimme jo alustavasti seuraavasta hieronnasta että saadaan Toten lavat kunnolla auki. Ja ehkä Tottekin ottaa rennommin ensi kerralla kun on jo kerran aiemmin ollut. :)

Hieronta suoritettiin eläinkaupan tiloissa enkä voinut vastustaa pientä shoppailua. Löysimme korin jossa oli 19,90e hintaan erä talvi manttelleja! Tällainen meiltä puuttu ja sellainen oli pakko saada. Kaivoin korin kaikki takit läpi ja siellä oli yksi ainoa sopiva koko! Sovitin takin Totelle ja sen jälkeen kiikutinkin manttelin kassalle. Paras extempore ostos hetkeen? Kyllä!
Laitan varmaan vielä ennen aattoa postauksen tästä takista joten pysykäähän kuulolla. :)

Onko teillä kokemuksia dobosta?

tiistai 15. joulukuuta 2015

Jännän äärellä


Varattiin viime viikolla Totelle hieroja aika ihan extemporee kun nähtiin eläinkaupan seinässä ilmoitus. Ilmoituksessa kerrottiin joulu alesta joka oli huikeat 20e 45min hieronnasta! Mun korvaan tuo kuulostaa ainakin ihan sika halvalta. Mitä olen aiemmin näitä hieroja hinnastoja katsonut niin hinnat huitelee 45e paikkeilla kun kyseessä on 45min hieronta. Otin heti yhteyttä palvelun tarjoajaan ja varattiin aika huomiselle.

Olen funtsinut jo pidemmän aikaa että olisi kiva viedä Totte hierottavaksi. Kunnon hieroja saisi availla mahdollisia jumeja mitä nyt kylmällä sitten helposti saattaa tulla. Ei sillä, ei Totte vaikuta mitenkään että olisi hieronnan tarpeessa tms. mutta pitäähän tätä kokeilla edes kerran.

Tämä hirojalle meno jännittää mua kuitenkin tosi paljon. Oon ihan hirvittävä stressaaja. Vaikka kyseessä on rentouttava hoito koiralle, niin musta tuntuu kun olisin viemässä Tottea johonkin isonpaankin toimenpiteeseen. Pelkään aina että koirasta löytyy jotain terveydellisiä vikoja tai jotain muuta vastaavaa inhottavaa. Toinen mitä vähän pelkään on se että mitäpä jos koira tulee hirmu kipeäksi hieronnan jälkeen? Käyhän ihmisillekkin niin joskus. Nämä on näitä tietämättömän ennakkoluuloja. Eiköhän itse hieronnan toteuttaja tiedä mitä tekee. Ja varmasti kyselen koko session ajan kaikkea älytöntä, mutta se on varmaan ihan okei. Kerron teille sitten miten meni!


Oletteko käyttäneet koiraanne hierojalla?