Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kevättä rinnassa


Huh, viime postausta kun katsoo niin maassa oli vielä runsaasti lunta. Tämän päivän kuvissa nautitaan jo suht lämpöisistä kevät keleistä. Nyt on ollut taas kaksi viikkoa blogien puolella hiljais eloa. Tuskin tarvitsee selitellä mikä täällä maksaa. Koirat vaativat oman aikansa ja tuo pentu tuo tottakai vaatii paljon tekemistä. En siis paljoakaan ehdi koneella istua. Mitä nyt iltaisin vähän facebookkia käyn katsomassa ja sähköpostit lukemassa.

Mitäpä meille kuuluu. Kakara kasvaa ja Totte vietti seitsemän vuotis synttäreitään. Totte sai synttäri päivänä legendaarisen maksalaatikko nakki kakun. Kakku oli oikein mieleinen ja se syötiin suurella innolla. Paroni sai kans pienen palan kakusta ja tykkäsi myös kovasti.

Ollaan nyt monena päivänä ajeltu vähän syrjäisempään että voidaan pitää koiria irrallaan. Olen todennut että kun jätkät pääsee irrallaan juoksemaan keskenään, kuluttaa se Paronin akkuja tosi hyvin. Kun tullaan kotiin niin pikku pärriäinen nukkuu parhaillaan pari tuntia nätisti. Tällöin Tottekin saa nauttia siitä omasta rauhastansa, haha. :D

Nyt kun kelit paranee niin kamera kulkee taas tiukasti mukana ja saan varmastikkin blogin enemmän sisältöä. Olisi pari postaus ideaakin toteutettavana mutta katsotaan miten aika riittää. Tämä pentu arki on oikeasti aika "voimaa vievää" mutta ihanaa. Välillä toki ei niin ihanaa, mutta se kuuluu asiaan. 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Syksy, vuodenajoista kaunein


Nämä kuvat on jo muutaman viikon takaa. Toisin kuin kuvissa, nyt ulkona on kosteaa, pimeää ja tuulista koko ajan. Voitte vain kuvitella miten hauskaa Toten kanssa on tällaisilla keleillä ulkoiluttaa.
Jokainen risu ja roska tarraa Toten kosteaan turkkiin tiukasti ja tassut imevät märkää kuin mitkäkin pesusienet. Kurahaalari on täten päässyt kovaan käyttöön. Vaikka ulkona on tosi kurja sää niin se ei estä meitä ulkoilemasta normaaliin tapaamme!

Pesin Toten äsken, föönasin, harjasin ja avasin kostean aiheuttamia hirvittäviä takkuja kaksi tuntia.
Meille tämä tällainen jatkuva turkinhoito on ihan rutiini hommaa vaikkakin välillä hyvin rasittavaa.
Pesen Toten kerran viikossa, joskus on pidempiä välejä jos turkki vain pysyy hyvänä. Harjaan koiran joka päivä välttääksemme inhottavien takkujen kehittymisen. Välillä tekisi mieli ajella koko koira vaan raa'asti ihan lyhyeen turkkiin mutta onhan tämä herra nyt aivan mahdottoman hurmaava luonnollisessa havannan turkissansa. Tässä turkissa on vielä kasvattamisen varaa mutta kyllä se sieltä  puskee pituutta pikkuhiljaa. :)


Millaisia turkinhoito rutiineja teillä on käytössä? 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mökkeilyä ja märkä koira

Kävimme pari viikkoa takaperin mökkeilemässä porukalla ja Totte pääsi tottakai mukaan mökille.
Harmiksemme olimme mökillä vain yhden yön verran mutta käytettiin  koko aika hyödyksi.
Tällä reissulla Totte kävi ekaa kertaa meillä asuessaan uimassa ja saunassa! Heittelin ensin keppiä veteen niin että sen saisi poimittua vedestä kunhan vain astuu veteen. Sitten heitettiin jo hieman kauemmaksi että Totte tottuisi veteen. Jossain kohtaa tuli kuitenkin raja, "en muuten varmaan mee niin syvälle että pitää uida". Lopuksi herra sitten saatiin uimaan kunhan menin ensin vain edeltä.
Uimisen jälkeen mentiinkin saunomaan ja koira tuli saunaan perässä. Totte istui sylissäni ja nautti lämpöisistä löylyistä. Mökkeily on ihanaa!

Kelit oli niin hyvät että ainoa mitä sisällä tehtiin niin nukuttiin. Kun kotiuduttiin mökiltä niin Totte oli aivan rätti väsynyt. Ymmärtäähän sen kun on saanut viipottaa irrallaan koko reissun ajan ja ollaan leikitty kyllästymiseen saakka. :D

Tänään on sunnuntai, huomenna maanantaina mulla alkaa työt. Mahtavaa päästä vihdoin töihin parin kuukauden odottelun jälkeen. Saa jonkinlaisen rytmin tekemisiin jne. Töiden alku tuskin vaikuttaa kuitenkaan blogiin, tai ainakin pyritään siihen ettei vaikuta. :)

Mites teidän kesä on mennyt? Onko tullut mökkeiltyä koirien kanssa?