Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. joulukuuta 2015

Koirahieronta kokemuksesta

Käytiin siis eilen (16.12) koirahieronnassa. Kokemus oli todella positiivinen vaikka jännitinkin ihan kauheasti etukäteen. Ulkoilutin Tottea ennen hierontaan menoa jonkin aikaa ja sitten mentiin! Totte jännitti hierontaa vähä turhankin paljon. Tilanne oli vähintäänkinn outo koiran mielestä.


Aluksi hieman tutustuttiin hierojaan. Totte vierasti hierojaa aika paljon. Kait se vaistosi että pian sille tullaan tekemään jotain. Hieroja pisti Toten patjalle kyljelleen ja aloitti rauhallisilla silityksillä että koira rentoutuisi. Totte oli selvästi ottanut asenteen "en varmasti rentoudu!". Totte antoi kyllä hieroa ja piti paikat suht rentona mutta kaveri läähätti todella kovaa ja sydänkin hakkasi aluksi kovasti.
Tilanne oli aluksi tosi outo ja epämiellyttävä koiran mielestä. Meni ehkä 20 minuuttia ja Totte rupesi jo tajuamaan että eihän tässä olekkaan mitään pahaa ja läähättäminenkin rauhottui. Hieroja sai tehdä hoitonsa loppuun ja koira otti rennosti.

Totella oli lavat jonkinverran jumissa mutta ei mitään sen kummempaa. Hierojan kanssa keskusteltiin hieman siitäkin että voisimme kokeilla Doboa. Olin kuullut tästä harrastuksesta aiemminkin mutta en ollut vain lainkaan kiinnostunut. Hierojan puheet lajista kuitenkin sai minut innostumaan. Ole ihan innoissani jo täällä että koska tilaisin meille oman pallon, haha :D


Hieronta kesti 45min ja olen kyllä ihan otettu, vaikka koira stressasi aluksi, niin eihän se hierojan vika ole. Meidän Totte nyt vaan on joissain tilanteissa hieman varautuneempi. Sovimme jo alustavasti seuraavasta hieronnasta että saadaan Toten lavat kunnolla auki. Ja ehkä Tottekin ottaa rennommin ensi kerralla kun on jo kerran aiemmin ollut. :)

Hieronta suoritettiin eläinkaupan tiloissa enkä voinut vastustaa pientä shoppailua. Löysimme korin jossa oli 19,90e hintaan erä talvi manttelleja! Tällainen meiltä puuttu ja sellainen oli pakko saada. Kaivoin korin kaikki takit läpi ja siellä oli yksi ainoa sopiva koko! Sovitin takin Totelle ja sen jälkeen kiikutinkin manttelin kassalle. Paras extempore ostos hetkeen? Kyllä!
Laitan varmaan vielä ennen aattoa postauksen tästä takista joten pysykäähän kuulolla. :)

Onko teillä kokemuksia dobosta?

torstai 10. joulukuuta 2015

Orbiloc - The safety light

 Tämä se on kaikkien vilkkujen äiti, Orbiloc! Kyllästyin siihen että aina uuden parin euron vilkku valon ostettuani, joko koko vilkku ei kestä kylmää, lamppu vain hajoaa tai sitten koko vilkku on auennut ja osat lennellyt lenkillä pitkin maita ja mantuja. Päätin siis kaivella netistä vinkkejä siihen, mikä olisi se paras lamppu koiralle. Vastaan tuli paljon kehuja tästä Orbilocin valosta. Tuote mm. lupasi että valo kantaa 5km päähän, kestää iskun jopa 100kg asti ja vaikka mitä. Niin ja kolmen vuoden takuu kuuluu myös kauppaan! Seuraavana päivänä painelin mustiin ja mirriin katsastamaan valikoimaa ja sielä näitä ihme valoja sitten oli. Värejä oli vaikka mitä, mutta päädyttiin "tylsään" siniseen.

 Hintaa tällä oli 26,90e joka aluksi mietitytti hieman. Uskallanko ihan oikeasti maksaa lampusta niin paljon kun kaikki aiemmatkin on hajonnut miltein heti? Tämä vaikutti silti niiiin paljon laadukkaammalle kuin aiemmat joten otin riskin ja ostin lampun.

 Valo kiinnitetään valjaisiin (tai mihin ikinä lystää) tällaisella kumilenksulla. Ja kyllä muuten pysyy. Valon voi myös kiinnittää pujottamalla esim taluttimeen. Näitä kiinnitys kumeja voi ostaa erikseen mustista ja mirristä  jos lenkki pääsee hajoamaan käytössä.

 Yllätyin miten kirkas valo olikaan kun laitoin sen ensi kertaa päälle. Silmiin ihan sattui. Tämä näkyy älyttömän hyvin pimeällä enkä kyllä epäile yhtään etteikö tämä näkyisi sinne viiden kilometrinkin päähän.


Orbiloc on ollut meillä nyt noin kaksi kuukautta käytössä ja ollaan oltu super tyytyväisiä. Valo ei ole osoittanut mitään epätoiminnallisuuden merkkejä. Edes patteria ei ole tarvinnut vaihtaa kertaakaan!
Ollaan ihan myyty tälle tuotteelle. En kadu hankintaa ollenkaan. Jos emme olisi tätä hankkineet niin olisimme jo varmaan ostanut tämän hinnalla kahden kuukauden aikana vaikka kuinka monet vilkut, ja ne olisivat taas hajonneet kuten aina. Suosittelen kaikille joilla on valolle tarvetta. :D

Miten teidän koirat valaistaa pimeällä kaudella?

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Uusi lelu saapui taloon

 Käytiin Toten kanssa vähän shoppailemassa mustissa ja mirrissä. Tarkoituksena oli löytää tälle karvatille uutta ruokaa. Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele ruokaa johon päädyttin. Vaan tänään esittelemme Toten uuden lelun. Lelussa ei sinäänsä ole mitään kummallista tai hienoa. Erikoista tästä tekee se että herra valitsi tämän aivan itse.

Kyllä, kova ja kuminen pallo. Juuri kun kirjoitin aiempaan postaukseen kuinka Totte ei koskekkaan kumisiin leluihinsa. Tätä koira tapitti liikkeessä hetken ja sen annettuani sille hyllystä alkoi häntä vispata ostopäätöksen merkiksi. Liekö vanhojen kumisten lelujen vika pinkki väri, haha. :D

Tätä ollaan nyt sitten heitelty jonkun verran. Pallo on joustava ja pomppii heittäessä. Käytiin jo koirapuistossakin nakkelemassa tätä illalla ja on pakko sanoa että tämä ei kyllä hukkaan mene ainakaan värinsä puolesta. Erottui hyvin heinikosta ja puskista. Lelu on Trixien valmistama.

Ostimme tosiaan myös uutta ruokaa sillä joudumme vaihtamaan vanhasta ruoasta toiseen. Kerrotaan tästä sitten ens postauksessa tarkemmin, pysykäähän kuomat kuulolla! :)