Näytetään tekstit, joissa on tunniste musti ja mirri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musti ja mirri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Uusi lelu saapui taloon

 Käytiin Toten kanssa vähän shoppailemassa mustissa ja mirrissä. Tarkoituksena oli löytää tälle karvatille uutta ruokaa. Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele ruokaa johon päädyttin. Vaan tänään esittelemme Toten uuden lelun. Lelussa ei sinäänsä ole mitään kummallista tai hienoa. Erikoista tästä tekee se että herra valitsi tämän aivan itse.

Kyllä, kova ja kuminen pallo. Juuri kun kirjoitin aiempaan postaukseen kuinka Totte ei koskekkaan kumisiin leluihinsa. Tätä koira tapitti liikkeessä hetken ja sen annettuani sille hyllystä alkoi häntä vispata ostopäätöksen merkiksi. Liekö vanhojen kumisten lelujen vika pinkki väri, haha. :D

Tätä ollaan nyt sitten heitelty jonkun verran. Pallo on joustava ja pomppii heittäessä. Käytiin jo koirapuistossakin nakkelemassa tätä illalla ja on pakko sanoa että tämä ei kyllä hukkaan mene ainakaan värinsä puolesta. Erottui hyvin heinikosta ja puskista. Lelu on Trixien valmistama.

Ostimme tosiaan myös uutta ruokaa sillä joudumme vaihtamaan vanhasta ruoasta toiseen. Kerrotaan tästä sitten ens postauksessa tarkemmin, pysykäähän kuomat kuulolla! :)

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Rukka pets


Käytiin ostamassa Totelle uudet valjaat ja talutin mustista ja mirristä. Päädyttiin vaihtamaan valjaat siitä syystä että vanhat kinnasivat kainaloita hieman ja tämä kinnaaminen tuotti huopa tolloja kainaloihin. Luulen ja uskon myös että jos valjaat on aivan kainaloissa kiinni niin ei ne hirmu kivalta voi tuntua liikkuessa.

Päädyttiin ostamaan Totelle Rukka Form Neon - valjas. Aluksi mietittiin perinteistä keltaista rukka valjasta mutta tämä neon sarja osottautui miellyttävämmäksi. Tykkään että nämä neon valjaat näkyvät tosi hyvin säällä kuin säällä, pimeällä ja valoisalla. Valjaissa on hyvin varaa säädöissä eivätkä nämä kinnaa mistään.
Ostettiin samaa sarjaa myös Rukkan multitalutin. Tähän mennessä talutin on todettu oikein hyväksi flexin korvikkeeksi. Halusimme hankkia Totelle taluttimen koska flexin mekanismi takkusi ja Totte veti paljon flexin kanssa. Koen taluttimen ylipäätään koirille paremmaksi vaihtoehdoksi kuin flexin.
Toten vetäminen on loppunut kuin seinään hihnan kanssa joka on ihan mahtava homma.
Vaikka kyseessä on pieni koira joka vetää ja saan sen hallintaan heti kun haluan niin ihan periaatteesta en tykkää että koira vetää lenkeillä.
Tässä taluttimessa on useita eri kiinnitys mahdollisuuksia joihin emme ole vielä perehtynyt. Näillä saa ilmeisesti koiran esim. autoon turvavöihin? Pitänee vähän tutkia vielä. :D

Koira on ollut kaikinpuolin tyytyväinen ja lenkkeily maistuu taas paremmin koiralle uusien valjaiden myötä ja ulkoiluttajalle uuden taluttimen ansiosta.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Rukka kurahaalari



Meille tuli mitta täyteen kurakelien kanssa. Aina kun pääsi lenkiltä sisälle niin koko kämppä oli aivan hiekassa ja ravassa. Toten pitkät masu karvat imee kuraa puoleensa kuin sieni. Päädyttiin mustiin ja mirriin tilaamaan Totelle kurahaalari. Tämä haalari on aivan unelma! Enää tarvitsee sisään tultaessa pestä vain tassut.

Toten on helppo liikkua tämä päällä eikä se edes kiinnitä huomiota koko vaatteeseen ulkoillessaan. Sisällä kyllä kovaa yrittää hinkata itseään mattoon haalarin kanssa jotta saisi sen pois päältänsä.
Haalari on kokoa 40. Hintaa tällä on 57e. Voin vain suositella kaikille muillekkin rapa kavereille!

Toten tassut on kaikesta huolimatta päässyt todella takkuisiksi ja huopaisiksi. Tarkoitus olisi kesäksi ajella koira lyhyeen turkkiin, vielä en ihan malttaisi vaikka risut kovasti tarttuukin jo karvaan.
Kokeillaan varmaan ajelle noita tassu karvoja hieman ja myöhemmin koko koira. :)
Voisinpa oikeastaan kuvata videon tänne kun Totte ajellaan lyhyeen turkkiin.

Nyt tuo karva kaveri rutisee vieressä siihen malliin että saadaan painella ulos ilta pissalle, moikka!