Viime postaus käsitteli sitä kuinka meidän pentu hommat meni vähän reisille. Kirjotin tekstin samana päivänä kun meidän kasvattaja ilmoitti että pentuja on syntynyt vain yksi narttu. Yksi narttu. Olin todella harmissani tästä, sillä meille olisi tulossa uros. Siispä tämä pentu ei ollut se meidän pentu. Onneksi kuitenkin emällä ja tällä pennulla on kaikki hyvin, se on tärkeintä.
Juttelin kasvattajan kanssa hieman tulevista pentueista jne. Päädyimme siihen tulokseen että minut ns. ohjattiin toiselle kasvattajalle. Juttelin tämän uuden kasvattajan kanssa siitä mitä koiralta haluan ja mitä minulla on sille tarjota jne. Soittelimme myös jutellaksemme hieman syvemmin.
Tästä on nyt päälle kuukausi. Nyt tilanne on se, että me lähdemme hakemaan lauman vahvistusta ensi viikonloppuna. Voitteko kuvitella? Olemme haaveilleet tästä koirasta jo usean vuoden ajan ja yrittäneet vain löytää sitä sopivaa yhdistelmää. Vihdoin tämä oikeasti tapahtuu!
Saa nähdä miten Totte reagoi tulokkaaseen. Yleensä Totte on todella kiinnostunut pennuista ja tahtoisi vain pusutella. Mutta entäs sitten kun pentu tuleekin taloon jäädäkseen? Saas nähdä. Pidän teidät ehdottomasti ajantasalla!
Miten teillä ollaan reagoitu uuteen tulokkaaseen?




