Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma ja mökkeilyä


Ollaan nyt otettu vaan rennosti hetken aikaa reesaamatta blogista sen enempää. Päästiin vähän mökilläkin käymään. Tottehan oli koko reissun aivan ekstaaseissa kun sai juosta niin paljon omalla tontilla kun jaloista vaan lähti. Kaupunki alueella kun ei irti pito mahdollisuuksia ihan samalla tavalla ole. Oli tosi jees olla mökillä kaukana kaupungista. Hyvää ruokaa, takan lämpö ja hienot maisemat. Kotiuduttiin mökiltä tossa torstaina ja nyt ollaan taas normaali arjessa mukana.

Viime postaus käsitteli sitä kuinka meidän pentu hommat meni vähän reisille. Kirjotin tekstin samana päivänä kun meidän kasvattaja ilmoitti että pentuja on syntynyt vain yksi narttu. Yksi narttu. Olin todella harmissani tästä, sillä meille olisi tulossa uros. Siispä tämä pentu ei ollut se meidän pentu. Onneksi kuitenkin emällä ja tällä pennulla on kaikki hyvin, se on tärkeintä.
Juttelin kasvattajan kanssa hieman tulevista pentueista jne. Päädyimme siihen tulokseen että minut  ns. ohjattiin toiselle kasvattajalle. Juttelin tämän uuden kasvattajan kanssa siitä mitä koiralta haluan ja mitä minulla on sille tarjota jne. Soittelimme myös jutellaksemme hieman syvemmin.
Tästä on nyt päälle kuukausi. Nyt tilanne on se, että me lähdemme hakemaan lauman vahvistusta ensi viikonloppuna. Voitteko kuvitella? Olemme haaveilleet tästä koirasta jo usean vuoden ajan ja yrittäneet vain löytää sitä sopivaa yhdistelmää. Vihdoin tämä oikeasti tapahtuu!

Saa nähdä miten Totte reagoi tulokkaaseen. Yleensä Totte on todella kiinnostunut pennuista ja tahtoisi vain pusutella. Mutta entäs sitten kun pentu tuleekin taloon jäädäkseen? Saas nähdä. Pidän teidät ehdottomasti ajantasalla!

Miten teillä ollaan reagoitu uuteen tulokkaaseen?

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mökkeilyä ja märkä koira

Kävimme pari viikkoa takaperin mökkeilemässä porukalla ja Totte pääsi tottakai mukaan mökille.
Harmiksemme olimme mökillä vain yhden yön verran mutta käytettiin  koko aika hyödyksi.
Tällä reissulla Totte kävi ekaa kertaa meillä asuessaan uimassa ja saunassa! Heittelin ensin keppiä veteen niin että sen saisi poimittua vedestä kunhan vain astuu veteen. Sitten heitettiin jo hieman kauemmaksi että Totte tottuisi veteen. Jossain kohtaa tuli kuitenkin raja, "en muuten varmaan mee niin syvälle että pitää uida". Lopuksi herra sitten saatiin uimaan kunhan menin ensin vain edeltä.
Uimisen jälkeen mentiinkin saunomaan ja koira tuli saunaan perässä. Totte istui sylissäni ja nautti lämpöisistä löylyistä. Mökkeily on ihanaa!

Kelit oli niin hyvät että ainoa mitä sisällä tehtiin niin nukuttiin. Kun kotiuduttiin mökiltä niin Totte oli aivan rätti väsynyt. Ymmärtäähän sen kun on saanut viipottaa irrallaan koko reissun ajan ja ollaan leikitty kyllästymiseen saakka. :D

Tänään on sunnuntai, huomenna maanantaina mulla alkaa työt. Mahtavaa päästä vihdoin töihin parin kuukauden odottelun jälkeen. Saa jonkinlaisen rytmin tekemisiin jne. Töiden alku tuskin vaikuttaa kuitenkaan blogiin, tai ainakin pyritään siihen ettei vaikuta. :)

Mites teidän kesä on mennyt? Onko tullut mökkeiltyä koirien kanssa?